Sota-aika

Saksalaiset

No se oli tuota pimeä syksy vuona 44, ko ne tulit. Isän sisko lähti kattomhan, ko oli pimenysverhot, että näkkyykö valoja, niin se näki, että sieltä tullee kaksi moottoripyörää tietä myöten. Ne tulit tänne ja met pistimä tuon oven lukhon ja ne aloit aukashen sitä ottamalla lasia siitä pois. Se meni se lasi rikki ja ne aukas sen oven ja tulit sisäle. Täälähän oli tuota isän vanhemmat ja meitä oli kolme penskaa ja äiti oli sitten tässä vielä.

Se oli semmonen paikka, että oli kova paikka ja jännä, että tekevätkö ne meille mithän pahhaa, mutta ei ne tehny kuitenkhan. Se vain silitteli minun päätä, että hällä on samankokonen poika sielä Saksassa, ko mie olin siinä. Ja sitten ne maksoit sen lasin ja söit vielä ja maksoit kaikki ruat, mitä ne kulutit.

Ja sitten toisena päivänä ne räjähytit sillan tuossa, sinne on yheksän kilometriä matkaa. Jotaki ne merkkas siihen karthan sielä meilä, vissin, että tämä kylä on tuhottu, vai mitä lie panivat siihen karthan. Sitten tiesi, ettei ne tule ennää, ko ne räjhäytit sen sillan.

Semmosia ihmisiä oli, että ne ei tehneet meille mithän pahhaa. Pahhaa sillälailla. Mutta kyllähän se tietenki oli vanhemmille pelottavaa; lapset ei tietenkhän osahneet vielä pelätä minkälainen sota voi olla, että olis voinu käyvä hyvin huonostikin.

Ne vain kävi tässä ja varhman muutaman tunnin olit tässä. Niitä oli kaksi. Sittenhän tuola Möykkysen puolela oli asukhaita silloin ja ne tulit sitten illala kathon, ne oli kans nähny ne valot, että sinne joku tuli. Ne oli aika jännässä, että mitä sielä on tapahtunu. Mutta ei tapahtunu mithän erikoista. Onnellinen loppu oli. Tauno Ylläsjärvi (1938-2007)

Sota-aika kotona

Tehän asuitta tuolla Vesikkopalossa?

Joo mie olen sinne syntyny ja kasunu sielä. Mutta tosiankho se sota, ko tuli, niin kyllä meiläki oli se evakhonmääräys.

Miten te saitta se tiedon?

No sitä ilmotethin ratiossa ja sitte isä kävi tuola kirkonkylässä ja lähinä juuri Kaukosessa. Siinä mekki sitten kuulima, että sota on lähelä tulossa jo. Ja evakohon sitten tuli määräys heti. Se oli Kaukosesta joku mies, joka käveli sinne joka osasi ja toi sen sanoman, että nyt on se päivä, että siihen ja siihen mennessä pittää lähteä sinne evakhon.

Sitte alkoki tulehman Särkelästä niitä evakkolaisia lehminhen päivinhen suohran mettäteitä pitkin, Honkavaaran kautta tulit sitten Vesikkovaahran ja Vesikkovaarasta sitten nivasta tulthin yli tälle puolen ja niin kävit meiläki mennessä.

Sinä päivänä, ko ne lehmät tuli sieltä, niin silloin oli täydellinen auringonpimenys. Se oli kans ihmeelinen, ko ei ollu ennen nähny, niin se oli niin semmonen aavemainen, kuin olis kuutamo paistanu se ei ollu aivan pimeä. Se kuitenkin, niin kuin jotenki pohotti sieltä. Ja ilma meni niin kaaloksi, ko kauhea ja linnut heitit laulamasta. Ei yhtään lintua laulanu. Se oli niin kuoleman kalman tuntonen sielä olla.

No joo, isä tuli sitten kerran sieltä Kaukosesta juuri niinä lähtöpäivinä, niin se sano, että kyllä me emmä lähe mihinkhän lasten kans, me olema täälä. Se sano vielä siihen, että eihän sotaväki, ko sota on, ei se joua tänne lähtemhän sillä on parempaa tehtävää tuolla liikepaikoissa, mihin on tiet. Niin met jääthin sinne kaikessa rauhassa.

Met saima tieon aina missä sota kulkee, ko meilä oli ratio, ja välistä Tiltu huusi Moskovasta siihen välhin, että suomalaisia on niin ja niin paljon sielä menny ja semmosta. Meile ostethin ratio heti silloin 39, ko sota tuli. No uutiset sillä kuunelthin, mutta ei mithään muuta, koska akula kävi, niin eihän sitä turhia kuunneltu. Elle Ylläsjärvi (1932-)

Sota-ajan ruokahomma

Elittäkö te ihan omavaraistaloudessa sen sota-ajan?

Vehnäjauhot ne hankalimmat oli, ko niitä ei saanu misthän päin ja meilä ei kasunu niitä. Meilä ei kasunu muuta, ko ohraa, mutta ruisjauhoistaki oli aivan hyvä varasto vielä.

Koska ohrapellot aina kylvethin ja ne oli kylvetty silloinki ja riihet puithin silloin evakkosyksynäki.

Sitten käytethin myllylä semmosella koskimyllylä, joka on koskessa. Koskesta saahan voimaa siihen ja siinä kivet pyörivät ja siitä koothan sitten ne jauhot säkhin, mutta ne tulit tietenki kuorittuna. Ne olit semmosia piikkisiä jyviä, mutta meilä oli onneksi akkunaharsot, niin me hoksasimma sitten, että niissähän on hyvä sihata, että jäävät ne pittiimät jyvät pois. Ne annethin sitten lehmile. Niin tuli aivan ihanaa se leipä, ko se oli kuivattu riihessä, niin se oli niin tuore.

Miten pitkään te olitta sielä Vesikkopalossa, että te että käyny kaupassa?

Emmä me oikeasthan olhet, ko semmosen kuukauen toista. Se meni niin äkkiä se sota, että me pääsimä sitten sinne Kaukoshen. Mutta kesän aikana ei oikeasthan muuta tarvinu näin rauhanoloissa käyä, ko kahvia ja sokeria. Se oli niin ku tärkein. Että kyllä meilä kotoa tuli kaikki. Ei meilä mithän puutetta ollu kyllä ruuasta. Silloin syöthin sitä vaatimatonta ruokaa, mutta sillä vain nälkä kuoli ja lapset kasusit ja kaikki elit. Pakkasimma olehman vielä pullukoitaki. Ettei ollu näläntuntunen kyllä.

Meilähän oli kaikki karja sielä, seittemän lehmää vakituista lypsävää ja sitten lamphaita on ollu semmonen viitisenkymmentä. Joten meilä oli sitä laphaanlihhaa sitten ja kaks possua aina kasvatethin. Ei meilä ruoasta ollu mithän puutetta.

Tuliko puutetta mistä tosi tärkeistä tavaroista?

Ei, sitä tärkeää ei ollu. Ei ikinä sielä ollu puutetta misthän, ko ei ollu työstäkhän puutetta. Sitäki sai tehä niin paljon, ko jakso ja halusi. Se joka pienin sieltä lähti matkhan ja oppi siinä samassa. Elle Ylläsjärvi (1932-)

Venäläinen vankikarkuri

Kerroppa siitä ku teile tuli se vankikarkuri?

Sati isä ei ollu linnustamassa tai sitten kävi kattelemassa, jokhan heinät on kuivat Hangasojala. Se oli sielä mettätien päälä tullu mies vasthan ja kaukaa katellu ja hiljoksensa tullu ja kohtasit sitten toisensa. Niin se sitten selitti sille niin, että hän on karanu. Se oli venäläinen vanki.

Saksalaisten matkassa olit saahneet vangiksi hänet ja hän on karanu sitten, ko germaani nukku. Hän lähti karkhun ja sitten hän on kävelly virran matkassa, tarkotti sitä, että hän on jostaki sieltä Pyhäjärveltä tai Lainion latvoilta karanu. Lähteny sitten niinku virtaa alaspäin, että aina tullee isompi virta.

Isä ymmärsi sitä vankia sen verta, että kirjotti paperossiloovan kanthen, että ottakaa tämä mies sisäle, antakaa ruokaa ja saunottakkaa ja puhistakkaa se. Se on saksalaisilta karanu vanki ja antakaa olla sielä niin kauan, että hänki tullee sieltä reissusta.

Silloin ei ollu vielä Kittilää vallattu, se oli sota vielä niin, kuin tulolansa tänne. Se oli viikon kaksi sielä meilä. Äiti meni heti, ko sukkula panehman sauhnan valkeaa. Sissäänlämpiävä sauna oli. Lämmitti hyvin ja niin laitto täiorret sinne. Meilä ei ollu täitä koskhan, mutta aina piti panna vaathet sinne löyhlyn, että niistä lähtevät täit pois.

Niin se vanki meni sinne sauhnan ja vastaki sille viethin ja kastelthin se. Käythin näyttämässä miten se toimii se sauna, jos se ei ole ennen saunonu. Sitten vesi on sielä ja saipua, joka oli itte kotona keitetty. Niin se äijäriepu kävi sielä saunassa ja, ko se tuli sieltä, niin se oli niin noessa niin noessa. Me näytimä, että uuesti pesehmän ja panima saipuaa muka käshin ja pesehmän nokea. Ja näytimä, että hänessä on nokea niin paljon. No niin se lähti sinne ja sitten se tuli ja pyöritteli, että onko hän puhas. Oli se puhas ja niin me annoima sille vaatheet. Se meinas, ettei hän pane, mutta me näytimä sille, että pesthän ne vaatheet ja saapi aamula omat vaatheet.

Met piimä niinkö viehraana koskaki. Piethin hyvänä. Niin se sitten isä ja Kusti, ko tulit, niin se sitten lähti ja viethin Kaukoshen. Se toivo, ettei saa antaa häntä germannille, vaan suomalaisille. Sanothin, että ei anneta sinne muuale, että se viehän Finlandin pojan tykö. Niin oli kyllä tyytyväinen sitten siittä. Sille reisule se jäi ,eikä ole tullu minkhänlaista tietoa, että miten sille kävi. Mutta uskosin, ettei sitä tapettu ole, että vankivaihatussopimus oli, että vaihatethan vankia, ku rauha taas tullee. Elle Ylläsjärvi (1932-)

Sodan tuhoja

Nehän näky Kallon välilä, ko poltethin taloja. Ja kyllä sen näki, että nyt Paloselkä pallaa. Se rovotus näky, niin isä ties paikantaa aina, että nyt ovat siinä ja siinä paikassa.

Mutta suomalaiset yllätti net saksalaiset sitten Kaukosessa ja Kaukonen jäi palamatta. Sielä ei ollu, ko yksi se rauniotalo. Muuta ei ollu poltettu, mutta tietenki oli niitä kuoppia, kun meni miehiä niihin miihnoin.

Mehän menimä sitten hevosella Kaukoshen. Vanha hevonen käveli eessä ja isä astu siihen hevosen jälkhen ja meän joka ainoan perässä piti astua samhan mihin isä oli astunu. Meitä oli kolme perätysten siinä ja hevonen eessä neljäntenä.

Me menimä sinne sitten, niin kuin sitä varten, että me nostama sielä ittele kelleki pottuja, niin paljon, ko kerkeämmä ennen kuin tullee talvi. Ja että panema kellarhin, että on potut kuitenki kellarissa, että pääsevät syöhmän. Se oli tärkeää se ruokahomma.

Sitten me menimä siihen Hettulan talhon, niin kaikki fiinit Hanna-tätin piironginloovat oli pietty hevosen apekassina. Ja pirtissä hevoset olhet ja sielä oli kaikkea sitä hevosen touhua. Ja ihmisten touhua oli siinä, niinku toisela puolen; patjoja ja heiniä, siinä nukuit sotihlaat. Ne oli saksalaisten homma se, niilähän oli kans hevoskolonat. Niin oli aivan mahottoman sikanen ja sotkunen. Mutta me vain pesimä ne ja laitoima paikoilensa ja korjasimma niitä huohneita. Ja sotihlaat sano, että kyllä he nostavat noita pottuja, että siivokkaa te, että me saama asuntoja. Kenttäkeittiöstä saima hakea ruokaa, meilä oli sielä kokki kyllä. Silloin näki omin silmin, mieki olin kakstoistavuotias vain silloin, että kyllä oli aivan hirveä hajotus.

Ja yhen miehen, mie silloin olin pottumaala kaivamassa pottuja ja se oli aivan siinä lähelä. En muista kenen pottumaa se oli, mutta siinä toiselapuolen oli sitten miinanraivaaja, joka raivasi niitä rantamiinoja. Kauhea pomahus ja räjähys kuulu. Se oli miinakenttä siinä ja sinne lensi se mieski.

Ja sitten se sota tosihan tuli tietenki ensinä Kaukoshen sieltä Alakylästä Ounasjokivartta ja kyllä se oli ollu jo sielä Rovaniemelä, se oli tosi kauheaa se homma. Se oli poltettu kans aika paljon, että saapi sanoa, että melkein maantasale, mutta ei niin maantasale, niinku Kittilä poltethin kyllä.

Ja miinotuksia oli tehty joka ikishen paikhan aivan uskomattomhin. Että yhessä talossaki oli hyysikkä lentäny, ko isäntä tuli kotia ja meni sinne tarpheensa tekhen, niin se oli jääny siihen penkile. Niin se sitten tuli Kaukoshen sieltä Rovaniemeltä ja net kylät sielä välilä, niin net tuhosit sen, ku kerkisi tullessansa.

Kittilä sodan jälkeen

Kittilässä niin siinä ei ollu mithän muuta, ko se Särestöniemen korjaamo siinä laiassa, joka on nytki. Sitten oli kirkko ja kirkosta vähän tänne Muonihon päin, niin siinä oli Kourin ja Vaaran talot, mutta kaikki muu tieosa oli poltettu.

Kirkko vain törrötti, että mulla on jääny se miehlen, että se oli se korjaamo ja kirkko. Mutta oli sielä sitten niitä muitaki, ko käythin paremin. Emmähän me kokohnan näin tohtinhet sielä liikkua vielä, eikä tarvinukhan, ko sielä oli sitten ensimäiseksi niitä kauppapoteroita, että, ku asukhat tulevat sinne niin jotaki saavat sieltä. Kansanhuolot ja semmoset meni sinne kans melko heti. Elle Ylläsjärvi (1932-)