Ruonanojan kota

01.10.2019

Ruonanoja yhdistää Ylläsjärven ja Ylläslompolon, josta kerroin aikaisemmassa postauksessa. Kyläyhdistys kunnosti Ruonanojan melottavaksi muutama vuosi sitten ja rakensi ojan varteen taukopaikaksi kodan. Kodalle pääsee kesällä maastopyörällä tai kävellen joko Ylläslompolosta, Möykkysestä tai Vähäjoensuun sillan kautta. Tietysti myös meloen Ruonanojaa pitkin tai sitten soutamalla Ruonanojan suulle ja kävelemällä pitkospuita ja polkua loppumatkan. 

Talvella kota sijaitsee Kurtakkoon menevän kelkkareitin varrella ja se onkin lähialueen ainoa puuhuollettu kaikille avoin taukopaikka, jossa voi käydä paistelemassa vaikka makkaraa. Me kyläläiset talkoilemme sinne polttopuut, joten käytäthän puita viisaasti! 

Kaikista mieluiten käyn Ruonanojan kodalla talvisin kuitenkin metsäsuksilla tai liukulumikengillä ensin järven selkää ja sitten ojanvartta tai jänkkiä pitkin. Kyläläiset poljettavat sinne kelkoilla epäsäännöisen säännöllisesti myös leikkipuiston rannasta alkavaa talvireittiä, jota pitkin pääsee läskipyörällä tai kävellen. Matkaa kodalle tulee Eelin kaupalta noin 1,8 km ja reitti kiertää myös Ylläsjärven Isosaaren tulipaikan (ei puuhuoltoa) kautta. Ylläsjärven vastarannalta kodalle talvireitti tekee lenkin eli kodalta voita palata takaisin joko seuraamalla Ruonanojaa tai sitten kesäisen pitkospuureitin kautta, jolloin pitää kävellä 100 metriä kelkkareitin reunaa.

Talvipolku Ruonanojalle. Kuva: Maria Siekas
Talvipolku Ruonanojalle. Kuva: Maria Siekas

Talvireitti Ruonanojalle sopii kaikille ja ollaan käyty siellä monesti pientenkin lasten kanssa talvella. Milloin kävellen ja pulkilla, välillä pysähtyen pilkkimään tai Isosaareen evästelemään, milloin suksilla (tai liukulumikengillä), moottorikelkalla ja reellä. Joskus valjastetaan lasten stigat moottiorikelkan perään ja kurvaillaan järven poikki. Hauskaa on, mutta tämän menopelin laillisuudesta en ole aivan varma...

Ruonanojan suulta on mahtavat näkymät Yllästuntureille ja kylälle. Näkyypä sinne myös Aakenustunturikin. Ruona muuten tarkoittaa kaislaa ja ruokoa kasvava lahdenperukka, joka oli aikoinaan tärkeä talvirehun korjuupaikka. Sitä se oli aikanaan myös Ylläsjärven kyläläisille. Ruonanojan suulla on ollut vanhoja heinälato, joka on jo nyt maatunut. Ojansuu on yksi parhaita haukien väijymispaikkoja ja myös saukko pitää Ruonanojaa kotinaan.

Siispä evhäät rephuun ja mars Ruonanojan koale!