Kansallispuistokylä
Ylläsjärvi on Pallas-Yllästunturin kansallispuistokylä! Ylläs-Aakenuksen suojelualue liitettiin Suomen vanhimpaan kansallispuistoon vuonna 2005 ja nykyään Pallas-Yllästunturin kansallispuisto on kävijämäärältään Suomen suosituin. Kansallispuiston sisälle jäi silloin Ylläsjärven suvulle kuuluvia maita ja muun muassa Ylläsjärven metsästysseuran kämppä, joka nykyään palvelee Ojanlalvan päivätupana. On upeaa, että aivan kylän reunasta alkaa varsin erämainen luonnonsuojelualue ja esimerkiksi Lainiojokilaakso, jossa kesällä ei mene merkittyjä reittejä lainkaan (ja talvellakin vain yksi), on karhun ja hirven valtakuntaa. Siellä ei ihmisiin juurikaan törmää.
Mutta palveluja ja reittejäkin löytyy niitä kaipaaville. Tunturi-Lapin taival, merkitty reitistö aina Enontekiön Hettaan saakka, alkaa Ylläsjärveltä. Ylläs-Aakenuksen alueella on paljon päivätupia ja taukopaikkoja, joista Ylläsjärven kylää lähimmät ovat juuri kansallispuiston ulkopuolele jäävä, yksityisen omistama Kahvikeitaan laavu ja sinne keväällä 2020 avattava latukahvila, uusi upea Tuomikurun kota sekä jo mainittu Ojanlalvan päivätupa. Ylläsjärven upeimpia kohteita puistossa on mielestäni juurikin Tuomikuru ja Keskisenlaen alue, joka pitää sisällään niin monenlaista luontoa: suota, kivirakkaa, tunturipuroja, lehtoja saniaisineen ja kuruja.
Isosisäni Ylläs-Jussa ja Ylläs-Topi perustivat Tuomikuruun Ylläksen ensimmäisen latukahvilankin 1950-luvulla, kun Ylläsjärven rannalla majoittuvat turistit hiihtelivät lihasvoimin kurua pitkin Varkaankurun hissille mäkeä tyyrähmään. Kahvilan vanha Högforsin kamina löytyy vielä kuusen juurelta Tuomikurun pohjalta. Lisäksi kurun reunaa pitkin on kulkenut "puhelinlinja" Ylläksen palovartijan tornille ja linjan osia on edelleen nähtävissä muutamana kivikasana.
Metsähallitus rakensi syksyllä 2018 Tuomikurun upealle näköalapaikalle upouuden kodan, ulkotulipaikan, huussin ja puuvaraston sekä lapsille puisen kiikun ja tasapainoilupaikan. Kodalle pääsee kesällä patikoiden tai pyöräillen ja talvella sinne menee merkitty ja huollettu talvipyöräily/kävelyreitti. Itse suosittelen ajelemaan gondolilla Ylläksen huipulle ja kävelemään lumikengillä ensin Tuomikurun yläpäähän, siitä kurun molemmin puolin alas kodalle ja sitten tunturin tykkymetsiä pitkin takaisin gondolin ala-asemalle. On muuten hienot maisemat ja huisin hauskaa!
Lue lisää Suomen hienoimmasta kansallispuistosta https://www.luontoon.fi/pallas-yllastunturi.
Johanna