Leipää, kalaa ja lihaa

Leipomispäivä

Minkälaista se leipomispäivä oli?

No se oli että menthin, se oli tuomoset paakaustuvat, niin kuin kesä semmoset huohnet missä leivothin, ko sielä oli isot uunit. No se vai tehtiin taikinat ja leivothin rieskaa ja puolivahvaa. Rieska oli ohrasta ja puolivahva rukhiista.

Lämmitethinkö sitä talvela sitä paakaustupaa?

Lämmitethin sitä talvela tietenki ja se lämpes siinä, ko menthin leipomhan; uuhniin tulet.

Miten ne leivät säilytethin? Vai leivothinko sitä aina kerran viikossa?

No niitähän on ennen minun aikaa leivottu kevväilä aina niitä kuivia leipiä. Semmosia ohkasia niissä on reikä ollu. Ja niitä on pantu sitten kuihvan semmoshin tankhoin. Sitten on saanu kesälä niitä syyä. Mie en sitä aikaa muista. Maila Juuso (s.1939)

Kalastusta

Kala kuulu tietenki sitten ruokapöythän; suolakala. Luosujärvestä tuli särkeä, ahventa ja haukea. Verkoilla ja katiskoilla pyyethin. Ja särkiä tuli mahottomasti, ko sai perata vaikka kuinka monta tuntia semmoshen ishon korhin ja siinä oli aisat siinä korissa. Siihen laitethin vettä ja huiskutethin. Kaks huiskutti ja virutti niitä.

Särki käytethin kans suolakalana ja se oli hyvvää. Ja keitethin pottupaan päällä ja se oli niin kovvaaki, ko siinä oli niin paljon suolaa. Talvela ei kalastettu vain syksylä ja kesälä. Se kala riitti talveksi, ko ne laitethin puunelikkoihin suohlaan. Laitethin painot päälle. Joskus ne vähän kessääntyki, ko oli lämpimiä syksyjä. Oli se hyvää, ko se oli niin kuin pikkusen hapan. Alli Kurtakko (s. 1928)

Lihan jalostusta

Ja liha tuli omasta takkaa. Syksyllä aina haethin lamphaita tuosta tunturista, missä ne oli kesät laitumilla. Ne oli merkattu samalla lailla, ko porotki, ei niitä muuten olis erottanu. Kaikki merkithin karittat. Sielä oli Palon Akselin lamphaita ja vaikka kenen. Ne haethin kaikki ja meilä sitten erotethin Luosussa, kenen lammas milloinki oli. Se oli hyvä lahtaus semmonen pikkulammas, kun ei silloin ollu oikein, missä niitä olis säilyttäny. Siitä tehtiin lihakeittoa ja siitä sai makkaratki, jos halus.

Lehmä tai sonni teurastethin myös joka syksy. Siitä käytethin melkein kaikki. Makkarat oli hyvät ja se satakerta. Se satakerta on vähän, ko semmonen kirja, joka on mie piän vissin lehmän alavattan puolela. Ko siinä oli vähän kakkaakin, niin mie siitä päättelin. Se pestiin hyvin ja keitethin.

Veri otethin talthen ja se piti vispata, ettei se mene kokkeliksi, niin kauan, että se on kylmää. Siihen panthin välissä luntaki sekhan, että se jähtyy. Suolet käänethin ja pesthiin hyvin. Sitten tehtiin makkaroiksi ja keitethin. Makkahraan tuli verta, kuuta ja ruisjauhoja. Meiläki keitethin makkarat navetanpaassa. Sitten uunissa aina paistethin ja syöthin.

Se piti olla niin lihava se sika silloin, eihän sitä kasvatettu lihaksi, niinkö nykysin. Se kasvatethin rasvan takia. Ja tehtiin sitä tunkaa. Se oli semmonen, että se tehtiin kuusta ja varmasti siitä läskistäki. Se hakathin, että se oli semmonen, ku oikein paksu perunamuusi. Sitten, ku tehtiin perunamuusia, niin panthin sitä tunkaa siihen sekhan. Silloin syöthin se aito puhas ruoka. Melkein ittelä oli kanatki monessa paikassa ja kanamunia sai ostaa taloista. Alli Kurtakko (s.1928)

Ruuan säilytystä

Miten niitä ruokatarvikkeita muuten säilytettiin?

No suolathin ja sitten kellari oli maitokellari.

Miten se maito käsitelthin?

No kun se tuothin lämpimänä, niin se laskethin meijerillä. Käsimeijerillä, semmonen mistä tuli kerma ja kurri hanoista. Kurri juotethin sitten vasikoille ja kermasta kirnuthin voi. Osa jätethin syöntimaioksi ja osa hapatethin viiliksi tietenki. Ne oli semmoset puupytyt, niin niihin laitethin aina kellarinhyllyille niitä vaikka kuinka paljon happanheen, heti silloin lämpimänä, kun se tuothin se maito. Panthin pohjapiimä sinne alle ja siihen kaajethin maito. Pari päivää se oli, niin se oli syötävää sitten. Sehän oli kans se, kun kirnuthin voita, niin se kirnupiimä käytethin sitten janojuomana niityilä ja heinänteossa. Ja siinähän oli niin kuin ravintoakin.

Miten niitä marjoja säilöttiin?

No niitä keitethin ja laitethin semmoshin puusaahviin, niin kuin mustikkakin. Mustikkahan se oli se pääasiallinen, joka hääty sillälailla laittaa. Ja sittenhän siihen laitethin jotaki säilytysainetta, joka autto sitä säilymistä. Mutta puolukoita ei laitettu muuten, kuin ne laitethin vain pahvilaatikoihin ja viethin tuonne aitanvintile. Ja talvela ne jääty sinne. Sieltä haethin kokonaisia puolukoita. Hilla piti tietenki keittää sokerin kans ja laitethin semmoshin lasitölkkeihin.

Mitä sitä muuta säilöthin?

No potut normaalisti kellarissa ja niin ja sitten tuota suolalihhaa. Lihahan suolathin ja sitten kuivaalihhaa kevväälä kuivathin. Maila Juuso (s.1939)

Villa

Lamphat kerithin syksylä ja taas sitten kevväilä. Ekana se villa annethin kuivua. Ja musta lammas ja valkea lammas, niistä tehtiin harmajaa, ne sekotethin ja kartathin semmosilla pikkukartoilla.

Sitten ne hahtuvat kehräthin langaksi. Lanka oli puolivillavaa, jota kuothin väävissä kankhaaksi ja siitä ommelthin sitten paitoja ja housuja. Mieki koin ittele täkinpäälisen. Siihen otethin sitten pumpulilanka loimilangaksi. Sitten oli tietenki sitä vahvempaa sukkalankaa. Alli Kurtakko (s.1928)

Lipeän keittoa

Käsin saavissahan sitä ja pyykilauala pesthin sitä pyykiä. Ensin liotethin ja sitten survothin ja sitten alethin pesehmän ja toishen vethen taas ja pesthin. Jos piti keittää, niin keitethin sitten paassa.

Saippuaa ja pulveriahan sitä jo silloinki oli mitä käytethin, mutta aikasemmin sitä oli sitä lipeää.

Lipeä oli semmonen, joka tehtiin itte. Se panthin tuota koivun tuhkaa semmoshen manilasäkhin. Se oli semmonen vaatesäkki. Sitte panthin tietenki kiini se säkin suu ja panthin säkki puusaahvin ja kuuma vesi siihen. Se annethin siinä liota sitten se tuhka-aine ja sitten se nostethin pois siitä ja annethin laskettua. Sitten se tuhkavesi kaajethin pathan, jos keitethin pyykkiä, mutta ei sitä käytetty pesussa. Se oli kyllä tehokasta, tuli kyllä puhtaat pyykit. Eila Jauhojärvi (1931-2009)

Saippuan tekoa

Ne oli semmoset kilon purkit sitä kiveä. Se oli semmosissa palasissa, niinku silloin ennen muinoin oli se toppasokeri. Se oli kans yhtä valkeaa, ko sokeri. Sitten ko elukka teurastethin, niin se eläinrasva kaikki otethin, ne vattakuut ja kaikki otethin talthen. Se rasva keitethin ja siihen laitethin sitä lipeäkiveä ja sitten se keitos siivilöithin ja jähytethin jonka jälkhen se leikathin semmosiksi paloiksi ja kuivathin.

Ja enhän mie tieny ollekhaan silloin poikasena, mie jäin yksin tänne kotia ja muut oli menhet lehtikerppuja tekhen, Niin mie, että mikä purkki tuo on ja kattoin, että täälä on sokeripaloja ja niin otin ja pistin semmosen pienen palasen suuhun. Ja se poltti niin kauheasti, että itkuhan siinä pääsi. Niin mie kävelin tuone ranthan ja otin venheen ja lähin soutamhan yli järven. Sielä sitten, että mikä sulla on? No mie näytin kieltä, ja se oli aivan vereslihala punasena. Perhana se lipeäkivi poltti. Aulis  Jauhojärvi (s. 1929)