Joppaus

Joppausta

Sehän oli sota-ajan jälkhen, silloin 46 erittäin vilkasta. Ruothin kelpas linnut, porot, hevoset, nahat, lihat ja hyvästä hinnasta. Kruunun kurssi oli suomen markhan verrattuna tosi halpa. Kahvin hintahan oli halpa Ruottissa. Täälähän oli Suomessa säännöstelyssä tietenki. Kahvia ei saanu, ko kortila.

Velipojat ne oli siinä ensin pääasiallisesti, mie olin sitten myöhemin matkassa. Hevosella ajoit menehmän sinne Ruottin törmäleki asti ja joskus jopa Ruottin puoleleki asti jos tilanne salli ja kävit kahvikuorman noutamassa sieltä. Täälähän sitten hyvästä hinnasta sai myytyä. Sakariini oli toinen artikkeli. Jos repun latas täythen, niin se oli arvokas lasti.

Se kesti semmosen kaksi vuotta, sitten se Suomessaki se kahvi vapautu säännöstelystä. Sitä sai vähän runssaahmasti sitä kahvia ja sokeria, mutta kortila vieläki. Ruottista tuotu kahvi olis silloin ollu huomattavasti kalhiimpaa.

Meilä oli aina niin hyvvää tuuria, ko sielä oli semmoset agentit, joilta saathin aina vihiä, että nyt on rajavartioston miehet liikheelä. Tiet oli niin huonokuntosia silloin, että jos auto tuli perhän ja jos hevonen oli hyvä, niin ei se saanu kiini, ko anto vaan hevosen ravata. Jopa tuone Ylläsjärvele soitethin, se oli semmonen salakieli, että onko näkyny niitä irtokoiria sieläpäin, että täälä niitä liikkuu. Ne Ruottin kauppiiatki piti meän puolia, eikä ne puhuhneet mithän. Ne oli osa vähän sukulaisiaki joileki joppareile.

Mie aloin sitten joppaahman 50 vuona syksylä, ko mie arvelin, että mie lähen käyhmän Ruottissa, ko kuulin, että sielä on huomattavasti halvemi se kahvikilo, ko Suomessa. Mie lähin tästä käveleskelhmän Ylläsjärven kautta Ruothin. Se oli viiskymmentä kilometriä yhteen suunthan. Niin menin ja ostin repun täythen kahvia. Sittenhän ne meni ne kahvit Kaukosessa ja Kittilässä ko kuumile kivile, että piti lähteä uutta noutamhan.

Niin mie sillä reppupelilä kannoin semmosen kolmekymmentä kiloa joka reissula. Ruottissa makso silloin markoissa 850 kilo ja Suomessa sai jopa 2000 markkaa kilolta. Se oli aika kannattavvaa hommaa. Syksyn käveleskelin ja sitten tuli hiihtokelit. Joka viikko käythin kyllä. Mieki sain semmosen agentin, myymälänhoitajan Kaukosesta, joka osti kerrala koko pompsin.

Sitten me ostima hevosen -51, oikein vireä hevonen oli. Sitten met aloima hevosella kulkemhan. Mie kävin suksila Ruottin puolela ja toin tavarat Suomen puolele ja peitin ne sinne lumihankhen. Sovithin milloin kaveri tullee hevosen kans sitten hakehman niitä. Neljäsattaa kiloa kahvia olin kantanu ja ne lyöthin rishlaan. Aulis Jauhojärvi (s.1929)

Kilpa-ajoa

Ennen Tapojokisuuta kaveri sannoo, että autonvalot heilahtellee, että sielä tullee auto jälistä käsin. Siinä oliki kaksi rajamiestä ja kaksi tullimiestä. Se auto tuli melko likele jo, ko mie päätin, että kyllä nyt pittää panna vähän vauhtia hevoselle. Nykäsin nyörit tiukale ja niin sitä lähethin. Niin se alko rako tulla, ko autola ei pystyny ajahman nopeampaa. Hannukaisele asti tulthin hyvänlaista vauhtia, niin paljon, ko hevosen koparasta lähti. Huutelit perhän, että kyllä met tunsima kuka sie olit. Pelko oli tietenki, ko ne sitten ilmotit Kittilän viranomaisilleki, että olla niin kuin varulansa.

Ne ruukas pittää semmosia ratsioita Kaukosen välilä. Se oli pyhäilta, ko mie aattelin, että kyllä mie nyt lähen viehmän sen lastin Kaukoshen. Isän otin matkhan. Siinä oli semmosia pitkiä suoria ja mie suksila hiihtelin menhen eessä ja isä jäi hevosen kans oottelemhan minun merkkiä. Ei näkyny mithän, mie piirasin tulitikkuja ja heitin ilhman, se oli semmonen merkki, että tie on vappaa. Kaukosessa löimä lathon tavarat vain ja reki tyhjäksi. Kerran met jouvuima viehmän lasti Sodankylhän asti, ko tuli ongelmia Kaukosessa. Huonot oli tiet ja kaks yötä olthin välilä. Tuttuja ostajia oli sieläki ja saathin lasti myytyä.

Viskaalin puhuttelussa

Siinä oli semmonen oma tietty jännityksensä siinä hommassa. Kerran sitten jäin kiinni, ko päätimä hakea rekirautoja Ruottista enemän, ko sai tuoa. Sattu, että kauppiihaala ei ollukhan niitä rautoja enemän ku kahet.

Lähin siitä ulos, niin tullimiehet oli sielä bensatankin takana kytiksessä."Iltaa, Suomen miehiä?" "No, niin vain on." Kysyit, että onkos teilä muuta tavaraa, ko nämä rekirauat? No, ei ole. Sano mulle se tullimies, että menhänpä tuone viskaalin tykö.

Mulla oli rahatukko tuossa etutaskussa. Siinä oli semmonen 6000 markkaa. Se tullimies koposteli minut ja mulla kylmänvärhet meni, että jos se keksii sen rahatukon. Silloin olis menty Haaparannan kautta kotia takasin. Se ei onneksi äkäny sitä.

Se viskaali kysy, että onko passia tai henkilöllisyystotistusta. Mie sanoin, että ei ole. " Olet uskaltanu Ruothin lähteä?" "Niinkö jo sanoin, niin lähin näitä rekirautoja hakhen ja niitähän saapi kahet vaphaasti viiä." "No joo, kyllä Kiirunassa rautaa on." Sitten se viskaali sano, että muista, että et tule Ruothin, ennenko olet passin saanu taskhun. Mie sanoin, että en olis tullu nykhän, mutta näitten rautojen takia. "No niin, saatte mennä." Mie, että "näkemiin". "Parempi, ku sanotta, että näkymättömiin". Se oli ainoa kerta ko olin tullimiesten kans tekemisissä. Aulis Jauhojärvi (s.1929)

Agenttina

Minun piti olla, niinko vartijana tuola Ylläsjärvessä, ko kuorma tullee Ruottisa, niin minun vahtia, että onko sinne tullu rajamiehiä. Etua tuli ensin hevonen ja kuski, ja mie ootin sielä tietyssä paikassa ja tietyssä talossa. Mie kävin ensin ne kaikki paikat tarkistamassa, ettei niitä ole niitä rajamiehiä ja lähin sitten suksila Luoshun.

Iltapimeässä hiihin menhen sinne vuomale asti, ja sielä tuli hevonen vasthaan kuorman kans. Mie sanoin, että ei mithän häikkää, että mene vain. Mie itte olin sielä perässä suksien kansa kiini ja menthin perile asti. Mie olin semmosena vartijana, ko mie olin nopeampi suksila lähteen, ko sielä ei muita ollu semmosia. Se oli semmosta ilmasta talkootyötä.

Aate-setä kans, ko vielä asu meilä, hän kans tietenki joppasi. Niin ne sitten punnithin kilon pakkaukshin ne kahvipavut. Sitten joskus, ko soitethin, että on tulossa vartijoita kattomhan, niin äkkiä minut siitä pikkusesta reiästä kuistin alle työnethin. Lumet luothin pois ja niitä pussia sitten annethin mulle ja mie lapoin niitä pussia sinne orsien pääle. Sinne piilotethin ja jäljet peitethin. Aate-setä sano, että siinä näkkyy vielä jäljet, mie sanoin, että pittää kaataa siihen jotaki. Niin mie kaajoin vettä siihen ja laitoin sukset siihen, mutta ei ne tulhetkaan. Ei ne käyny tarkastamassa koskhan. Aate-setä nauroki, että muut ei olis sopihneetkhan siitä pikkusesta reiästä sinne kuistin alle. Eila Jauhojärvi (1931-2009)

Jännitystä

Kerran met joppaajat pelkäsimmä toinen toistamme. Minun eessä tuli auto, ko mie tulin Huukista suohran lastin kanssa. Silloin mie suihkautin hevosen sinne mettikkhon. Sitten jälkhen puhuima, että kyllä hän kuuli, että hevonenki sielä on tulossa, mutta en mie tohtinu ajaa, ko mie en tieny mikä auto se oli. No se oli tietenki joppausauto ja kahvia oli täynä. Kyllä sitä kaikkea sattu, mutta aina oli niin hyvvää tuuria, ettei koskhaan jääny kiini.

Se lautta oli niin hutera, ettei se olis kantanu minua, pyörää ja kahvilastia. Mie mietin siinä vain, että nyt tässä mulla on samanlainen tapaus, ko sillä farmarilla, ko se piti susi ja kaalikori viiä ja ei kantanukhan, ko joko susi ja mies tai sitten kaalikori ja mies. Mietin, että sutta tässä ei kuitenkhan nyt ole. No mie ensin vein pyörän yli ja kahvilastin jätin tälle puolen. Repussa se oli neljänkymmenen kilon pompsi vain. Niin mie otin ja panin sen kahvirepun siihen lautale, mutta kyllä se oli kiippis kaappis, että se kanto se lautta kahvirepun ja minut. Kyllä se meni hyvin siinä vesikalvossa. Mietin, että jos tämä alkaa uppoahman, niin mitä sitten. Niin mie pääsin kuitenki ranthan sen kans ja löysäsin lautan ja sanoin, että näkemiin.

Pyörälä ajoin ja siitä Suukoskesta menin yli riukuvarsi-kumisaaphaila kahlamalla pyörän kans. Niin ajoin sinne Marttalhan menehmän ja kysyin Marttalan äijältä venettä. Sauvoskelin sitten Saarenpään kautta sinne Allannin kauphan ja hain taas neljäkymmentä kiloa kahvia. Tulomatkala sitten huomasin, että auto tullee perässä. Silloin mie pujahutin methän sen pyörän ja kahvirepun. Mikä auto lie ollu, sinne se meni ja sitten, ko se oli menny ohi, niin mieki jatkoin taas matkaa. Pimeä oli tietenki. Sitten mie kattoin, että mikä hemmetin valo kiiluu tuolta mettästä. Mie pysähytin siinä pyörän ja kattoin ja putinaki sieltä kuuluu sieltä mettästä ja lyhyssä valo. Niin sieltä mies kävelee tulehman. Mie, että kukas sie olet? No kuka sie olet? Se oli Kalle tulossa mökiltä. Mie sanoin, että et sie sitten kovin vaarallinen ole, että mene sie sinne ja mie menen tuone. Niin met lähimä toinen toiseen suunthan jatkamhan matkaa. Aulis Jauhojärvi (s.1929)